lauantai 26. heinäkuuta 2014

Pennut voivat hyvin ja kasvavat

En ole päivittänyt blogia vähään aikaan, johtuen äitini menehtymisestä. Pikku hiljaa elämä alkaa kuitenkin palautua normaaliin menoon, joten lähiaikoina saan kuviakin pennuista.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Pentueet 2014

Vernalle ei tänä kesänä sitten tullutkaan pentuja.

Sirkalla alkoi tänään synnytys. En ole vielä pentuja tutkinut, pari kertaa vilkaissut missä ollaan menossa, täytyy vielä odotella, tyttö näyttää olevan itsekin vähän pyörällä päästään. Palaan asiaan, kun on enemmän kerrottavaa.

No, nyt sain laskettua pennut ja otettua pois neljän aikaan syntyneen kuolleen pennun. Sirkka, kun vei senkin pesään. Sirkalla ei tosissaan vielä ole kaikki ihan mallikkaasti toimivaa. Luulen siksi, että pennuista nukkuu pois vielä muutama. Kaiken kaikkiaan pentuja oli 10, joista yksi syntyi kuolleena. Huomenna tarkastan sukupuolet, en nyt raaski Sirkkaa hätistellä, jospa pysyisi pentujen kanssa paremmin kun ei häiritse.

Lisää pentueesta omalta sivulta: Rosvo-Roopen balladi -pentue 2014

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Pentueet 2014 ja muut kuulumiset tältä keväältä

11.5.2014 Sirkka astutettiin tuossa viikko sitten. Toivottavasti asiat sujuvat paremmin kuin Vernan kanssa. Verna oli valeraskaana. Täytyy harkita mitä tehdään, jos Verna tulee uudelleen kiimaan, voi olla ettei tänä vuonna enää kannata yrittää uudelleen. Jos pennut syntyvät loppu kesästä tai syksyllä, jää kasvuaika ennen talven tuloa liian lyhyeksi.

Sirkan ja Roopen pentueesta löytyy todennäköisesti pelkkää soopelia, jokunen mustasoopeli saattaa putkahtaa mukaan. Kesäkuun puolen välin kieppeillä olemme paljon viisampia Sirkan suhteen, pidetään nyt peukkuja pystyssä.

30.3.2014 Ensimmäinen neiti on nyt astutettu, sitähän ei sitten tiedä onko sieltä tulossa mitään, mutta katsotaan. Verna palasi lauantaina sulhon luota ja yritti ensimmäiseksi haukata vara-mamman sormesta, vaikka oli niin hienosti käyttäytynyt kylässä. Noh, oma reviiri, niin sitä täytyy puollustaa.

Toisesta parista ei ole vielä mitään kerrottavaa.

Ellun tytöt raahasivat viltin "hiekkalaatikkoon" ja nukkuvat nyt siinä. Kai niitä vähän otti pannuun kun kiinnitin vähän paremmin tasosuojan, kun nuo irrottaa sen hetkessä. Onneksi on toinenkin laatikko lähietäisyydellä käytettävissä, vaikka viereenhän nuo tekevät tarpeensa vaikka kuinka kieltää ja opastaa. Possut.

Pojat on samanlaisia toopeja kuin talvellakin. Roopea vaan ei voi vielä laskea Tarikin kanssa, kun Tarik tulee pahalle tuulelle tuon toisen rakkauden osoitusten takia. Tarik on kevään kunniaksi pudottanut painoaan. Joka on muuten tosi hyvä asia.

Vernan loput tytöt ovat tosi mukavia ja riehakkaita tylleröitä. Ovat tosi paljon kehittyneet viime kesän riivinraudoista. Laila on tosi kaunis, tullut äitiinsä ja isoäitiinsä Elluun. Täytyy kaivaa kamera naftaliinista ja yrittää ottaa jokunen kuva kaikista.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Eläinlääkärillä käynti

14.3.2014

Käytiin Gislen luona pyörähtämässä, siinä meni taas muutama tunti. Ellu ja Ellen sai implantit. Mukana oli myös Arvokas Wanha herra Aatu ja sohvaperunoiden mallimestari Arska. Voi sitä Aatua, herra on sitä mieltä ettei muiden frettien tartte tulla liian liki. Onneksi Arska on niin lepponen, että Aatu ehti vähän edes itse tuoksutella toista frettiä.

Elina eli Ellu jäi siis nyt eläkkeelle, vähän nuorena, mutta näin on hyvä. Ellen pisti ekana minun frettinä stopin Gislellä, jouduttiin rauhoittamaan vähän jotta saatiin laitettua implantti. No, nyt nuo kaksi kaunokaista vetää tuolla lonkkaa, oli niin eläymyksellinen reissu, että taitaa ilta olla rauhallinen.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Muutoksia, muutoksia!!!

Nettisivu.orgilta tuli viestiä, että helmikuun alussa kaikki sivut muuttavat maksulliseksi. Onneksi olin jo omat sivuni uusinut toiseen palveluun. Viime viikonloppuna siirsin sitten Polar Frettien sivut:


Da daa, tutustukaa rauhassa :D

Fretti kuulumisia, Roope alkaa olla valmis tapaamaan tyttöjä, käy aina vähintään kerran viikossa kyselemässä Tarikilta oltaisko sillai, ja pesee Tarkin korvia ja niskaa. Tarik vinkuu alkuksi pesujen takia, lopulta hermostuu ja ruttaa Roopen nurkkaan tai vyöryy Roopen yli. Eiköhän se tästä. Tytöt onneksi eivät vielä ole kiimaan tulleet.Toivotaan ettei vielä pitkään aikaan edes tulekaan.