Kirjoitettu edellisessä blogissa 19.4.2012
Harkinnassa kaksi pentuetta. Lisää pentueista kotisivuiltani:
Kirjoitettu edellisessä blogissa 19.4.2012
Tämä vuosi on ollut sellainen, että usealla kasvattajalla on mammojen massussa ollut - Ei mitään. Niin Ansan viimeinen pyristyskin oli sellainen. Eli ei onnannut, katsotaan tuleeko Ansa vielä kiimaan, jos ei tule loppu kesästä saa implantin ja sitten pidetään sormet ristissä että saadaan yhteisymmärrys toimimaan ja Ansaa voi kosketella muutkin kuin minä (niin ja muutama muu kokenut fretti-immeinen).
Elinalle ja Wolfgrarille tulee vielä pennut, toivottavasti. Elina on aikamoinen vauhtinakki, heilahdus ja on toisella puolella huushollia. Massua en ole pahemmin vielä tutkiskellut on niin aikaista vielä, odotellaan vielä muutama viikko.
Ansan kanssa en käynyt ultrassa, kun oli niin herkkä tänä vuonna, ja hermostui kun kävi vieraita, päätin jättää silloin myöhemmäksi käynnin, mutta Siirin kuolema sai kaiken taas sekaisin päässäni. On niin pienestä kiinni, että pysyy kärryillä tapahtumien vyörymisestä. Joka kerta kuolema satuttaa, ei sille voi mitään, suru sumentaa, lyttää alleen ajattelemattomana ja turtana. Nuo vanhimmat fretit, kun menivät kaikki vajaan vuoden sisällä, ei siihen koskaan totu.
Elinan kanssa mennään ultraan Gislen luokse. En vieläkään saa kuin harvoin suustani sanottua Marilyn, joka on Elinan kutsumanimi. Elina on sijoituksessa ja koti on antanut tietenkin pikkuiselle nimen, totuin tuohon Elinaan ja Ama joutuu jatkuvasti huomauttelemaan nimestä. Toivottavasti ei hermostu vanhalle kääkälle, joka itsepintaisesti käyttää Elinan nimeä.
Niin ja päätettiin Aman kanssa että Elina jää tänne koko tiineysajaksi. Mukava tuota villikkoa on seurailla, kun etenee syöksähdellen joka paikkaan, osaakohan tuo kävellä edes?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti