SaukonVeljesten pentublogi, jossa voi seurata frettipentueen kuulumisia. Blogista löytyy myös muuta ajankohtaista frettien elämästä.
keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
SaukonVeljesten Kaarlo ja Jopi
Torstaina 12.7. viikko sitten Kaarlo nukutettiin ikiuneen Linnunmäen klinikalla.
Kaarlo |
Keskiviikkona 15.8. nukutimme myös Jopin. Jopi oli varsinainen koheltaja, mutta ei oppinut käyttämään takajalkojaan ollenkaan. Pojalla silti riitti nopeutta, pääsi karkuun Gisleltäkin. En aikaisemmin pystynyt kirjoittamaan tästä, nyt alan hyväksymään virheeni, mutta olen äärettömän pahoillani pienten poikien takia.
Jopi |
Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht´äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri
sanaton.
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht´äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri
sanaton.
sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
Pentueen kuulumiset
Nyt pystyn kirjoittamaan jo jotain. Valitettavasti tein jälleen virheen, jota ei voi mitenkään puolustella, syötin Elinaa kuten Ansaa tiineyden aikana, enkä ajatellut ollenkaan sitä että Elina oli huomattavasti tukevampi kuin Ansa. Siksi Elina ei saanut tarpeeksi kalkkia ja fosforia kalkin imeyttämiseen. Samalla tavalla (Ansan edellisen vuoden malliin) jatkoin syöttöä pentujen synnyttyä. Pennut kehittyivät normaalisti, joten en huomannut typeryyksissäni mitään ongelmaa, ennen kuin viidennen viikon kohdalla. Pennuilla oli selvästi MBD (Metabolic Bone Disease). MBD
johtuu kalkin, D3-vitamiinin ja/tai UV-säteilyn puutteesta; eli
virheellisestä ruokinnasta. Normaalisti
kasvavat pennut voivat kaksin- tai kolminkertaistaa painonsa
ensimmäisen elinviikon aikana. Jos jokin on vialla, keho ei pysty
ottamaan vastaan ja tukemaan räjähtävää kasvua ja sen
seurauksena painon nousu on selvästi nopeampaa kuin mitä luusto
kehittyy, ja eläin on pulassa. Luin Lewingtonin kirjasta
hoito-ohjeet ja rupesin noudattamaan niitä. Lewington mainitsee myös sen, että emon liiallinen tukevuus voi olla osasyyllinen pentujen MBD:hen.
Noudatettuani Lewingtonin ohjeita siihen asti kun meillä oli eläinlääkärillä käynti, sain pelastettua kaksi tyttöä; SaukonVeljesten Siiri ja Verna ja yhden pojan; Toppo. SaukonVeljesten Kaarlo nukutettiin Linnunmäessä. Kaarlolla oli vasemmassa takajalassa sekä reisi- että sääriluussa selvät epämuodostumat ja nivelet vaurioituneet, niinpä jänteen kulkivat väärin eikä Kaarlo olisi voinut koskaan nousta takajaloilleen. Rauhalla on skolioosi, josta Gisle sanoi sen todennäköisesti suoristuvat jonkin verran Rauhan kasvettua, koska Rauha on muutoin normaali, eikä kipuja näytä olevan se jää minulle lemmikiksi. SaukonVeljesten Opelilla ja Jopilla on vielä oireita, eli heidän kanssaan työskentelen vielä Lewingtonin ohjeiden mukaan. Katsotaan mitä näiden kahden kohdalla tulee, joudutaanko nukuttamaan myöhemmin vai onko niistä eläjiksi.
On anteeksi antamatonta, että kasvattaja tekee ko. viheen toistamiseen, Ansan ensimmäinen pentue tosin saattoi myös sairastaa NTD:tä. Epäilen sitä koska pennut eivät osanneet imeä kunnolla ja kuolivat siis hyvin varhaisessa vaiheessa. Tämä kantapään kautta oppiminen on todella vaikeaa ja en toivo sitä kenellekään. Jos olin tänä vuonna ylimielinen enkä tarkkaillut oireita tai niiden puuttumisia jatkuvasti, saa tämä toivoittavasti jäädä viimeiseksi kerraksi. Seuraavalla kerralla taidan hysteerisesti tuijottaa pentuja 24/7. Olen ruoskinut itseäni nämä kolme viikkoa ja toistuvasti ihmetellyt miksi en tajunnut että jokin oli vialla. En vieläkään osaa vastata siihen, minun täytyy vaan uskoa että ensi vuonna pystyn ja osaan tehdä toisin.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012
Sunnuntai, heinäkuu alkaa ikävissä merkeissä
Meiltä ei vähään aikaan kuulu mitään ihmeellistä, pentueessa on ongelmia, kunhan jaksan/kerkeän niin kirjoitan lisää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)